Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Muutto. Näytä kaikki tekstit

4.11.2014

Rakennusaikainen asunto

Kuten useiden muidenkin talonrakentajien, myös meidän on ennen pitkää muutettava rakennusaikaiseen asumukseen. Ensimmäistä taloa rakentaessa asuimme pienessä vuokrakaksiossa, joka oli täydessä kaaoksessa koko rakennusajan. Lisäksi olohuoneen seinät olivat hieman sinapinruskeaa tummemmat ja makuuhuone kirkkaampaakin kirkaampi pinkki. Olisihan ne saanut maalata, mutta silloin nyt sattu olemaan vähän muutakin laitettavaa. Tällä kertaa asettaudummekin omaan uuteen kerrostalokolmioon. Viime viikolla käytiin tsekkaamassa meidän rakennusaikainen asunto virheiden ja puutteiden osalta.








Loppusiivousta ei asuntoihin oltu vielä tehty, koska erinäisiä työvaiheita oli vielä kesken. Meidänkin vierailun aikana joku heppu kävi asentamassa lämmityspattereiden termostaatit. Laminaattilattiaa ei kuitenkaan oltu suojattu, joten mielenkiinnolla odotan, miltä se näyttää siivottuna. Ihmettelen, jos kenenkään kengänpohjissa olleista kivistä ei ole jäänyt painaumia. 


Asunnon yleisilme oli siisti, mutta kyllähän me tarkkasilmäiset löydettiin yhtä ja toista pientä korjattavaa. Parin viikon päästä nähdään, kuinka hyvin meidän narinat on korjattu.

30.10.2014

Muutossa dumpattavat kamat

Meillä käydään nykyisin keskustelut aika pitkälti futuuri muodossa (jos sellaista nyt suomenkielessä edes on) eli "sitten kun", "seuraavassa" jne. Yksi puheenaihe on dumpattavat tavarat eli ne mille vielä toistaiseksi on jotain käyttöä, mutta ovat niin rikki ja/tai rumia, ettei niitä viitsi enää mukanaan kuljettaa. Alla muutama hyvä esimerkki näistä romuista.




Ruokatilan matot hankittiin Kokkolan asuntomessujen aikaan vuonna 2011, kun paluumatkalla poikettiin Keskisen kyläkauppaa ihmettelemään. Nappe (siihen aikaan vielä pentu) piti heti alkuun huolen maton uudelleen muotoilusta, joka ei niin silmää hivele. Lisäksi näistä löytynee erinäinen määrä samaisen eläimen eritteitä. Siis roskiin!



Sitten tämä työtuoli ala-asteajalta. Siis kyllä, tuoli on osimoilleen 20 vuotta vanha! Mitkään mekanismit eivät ole toimineet vuosiin, mutta tuoli pyörii ja rullat rullaa. Istuimen pehmuste on liiskaantunut jo vuosia sitten ja istuintuntuma on luokkaa pahvi. Eiköhän tämä ole jo aikansa palvellut!





Etupihan kukkaruukut ovat jo parhaat päivänsä nähneet. Kesäkukkia laittaessa yhdestä irtosi jo sen verran reilu pala, että loppuja ruukkuja en uskaltanut enää edes siirtää. Nämä ovat anoppikokelaalta saatuja ja niiden heittämiseenkin on lupa jo siltä suunnalta annettu. Pois vaan! 


On meillä tietty paljon muutakin hävitettävää. Vaatteet pitäis varmaan jossain vaiheessa käydä läpi. Tässä tullaan tosin siihen ongelmaan, että yllättävän monet vaatteet saa inventaariossa "raksa" etuliitteen, kuten "tää on just soppeli raksapaita/raksahousut/raksatakki" ja niin edelleen. Kuinka paljon sitä raksavaatetta lopunperin tarvii :D