16.10.2014

Tontilla tapahtunutta

Nykyisen rakennusluvan turvin, alustimme tonttia tulevaan koitokseen. Jokunen puuhan sieltä oli jo aiemman hallitsijan toimesta kaadettu ja loput kaatui meidän toimesta jo alkukesästä. 


Pidettiin pienet puutalkoot muutama viikko sitten. Tosin ne jäivät aika torsoiksi, kun jostain syystä moottorisahan teräketju oli jo ehtoon puolella. Talkoiden jälkeisenä päivänä heilahdettiinkin sitten ketjuostoksille. Suoraan sanottuna allekirjoittanutta ei ihan hirveesti kiinnostanut puuhommat talkoiden jälkeen (kompastuin-pannutin-mustelmia-v**utus) ja syvästi toivoin, että ketju ei sopisi sahaan. Ja KERRANKIN mun toive tuli toteen. No H ne loput puut pilkkoi ja pinosi, kun itselläni oli nähtävästi jotain tooodella paljon tärkeämpää. Mikä ihme siinä muuten on, että ihminen on näin uskomattoman kömpelö? Pitää varmaan hankkia kypärä raksalle (turvakengät löytyy jo).


Lisäksi kaupungin puutarhuri piipahti jokunen viikko takaperin tontillamme ja lupasi, että muutamia kaupungin puolella olevia puita tullaan vielä kaatamaan (pääasiassa havuja). Niin ja onhan meillä jo työmaakonttikin naapureiden kauhuksi! Pitäisi varmaan pikku hiljaa ruveta tuota autotallin sisältöä raijaamaan kohti uutta osoitetta, kun H värkkäsi konttiin jo hyllytkin...



-K 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! :)