26.2.2015

Homma etenee

Jeejee jipiijipii! Vihdoin asiat alkavat mennä eteenpäin. Talo on nyt myyty ja uuden rahoitus varmistettu eli projektin aloituksen edellytykset on nyt saavutettu. Siis me rakennetaan tänä vuonna! Lisäksi rakennusaikaiseen asuntoon muutettaessa dumpattiin tällä mainittujen tavaroiden lisäksi pari peräkärryllistä roskaksi luokiteltavaa roinaa. Eli tapahtumaa on piisannut

No rakennuslupa *kröhöm* on vielä hakematta, mutta eiköhän sekin tässä saada piakkoin sisään. Suoraan sanottuna en ihan ymmärrä/tiedä mikä tässä kuukauden (parin) aikana on oikein maksanut, kun tuntuu, että ollaan vaan pyöritty saman asian ympärillä. Tässä vaiheessa en nyt lähde kuitenkaan ketään vielä sormella osoittelemaan ja kai tässä on peiliinkatsomisen paikkakin.


Aikaisemmin kerroin periaatepäätöksen teosta. Tähänkin on nyt lopulta saatu ratkaisu. Noista vaihtoehtoista päädyimme numeroon 1 eli kellarikerros on tulossa valuharkoista ja ylempi kerros puurunkoisena talopakettina. Tästä asiaa vielä tuonnempana. 


Tähän loppuun vielä viimeisimmät/lopulliset ark-suunnitelmat, jotka jatkossa löytyvät Suunnitelmia -välilehdeltä. 


1. kerros 

Kellarikerros

Ja julkisivut vielä...


-K

8 kommenttia:

  1. Noniin, jee! Hieno on tulossa talosta, tykkään kun se on tuollainen polveileva, ja julkisivuissa on paljon vaihtelua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Suuret kiitokset x) Ollaan kyllä todella tyytyväisiä suunnitelmiin. Tuleehan siitä ehkä vähän turhankin massiivisen näköinen, mutta mutta... Noh, ainakin on meidän makuun. Polveileva on muuten erittäin hyvä kuvaus!

      Poista
  2. Mahtavaa että homma etenee kuitenkin! Hienot suunnitelmat!
    Meillä meni tontin ostosta vuosi ennenkuin mitään tapahtui tontilla... :) Mutta eiköhän tämä vuosi viimein ole se vuosi kun päästään muuttamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos x) Meillä tontin hankinnan ajankohta, edellisen talon myynti ja pari muuta muuttujaa piti huolen siitä, että rakentamisen aloittaminen oli teoriassa mahdollista vasta tänä keväänä. Nyt näyttää siis olevan myös käytännössä mahdollista, toki kaikkeahan voi aina sattua. Mutta hyväähän kannattaa aina odottaa :D toivottavasti teillä alkaa nyt rakentaminen rullata! :)

      Poista
  3. Huikean näköisiä piirustuksia, Mahtavaa, nyt pääsee projekti siis vauhtiin.
    Meillä olsi vuosi sitten sama tilanne, saatiin vanha koti myytyä ja varmistui se että kesällä päästiin rakentaan. Ja kylläpä sitten tulikin hoppu ja kiire ja sellaista hässäkkää on jatkunut siitä sakka =)

    Mukavaa rakennus-aikaa teille!
    Karolina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset =) Kyllä tätä on vähän jo ehditty odottaakin. Nyt syyhyä sormet ja kohta on tosiaan tuo mainitsemasi hoppu, joka päättynee muuttoauton lähtiessä talon pihasta :D Edellistä rakentaessa meillä ainakin tippui hanskat samantien käsistä. Loppu olikin sitten varsinaista Iisakin kirkon rakentamista :D

      Tsempit myös teidän raksalle! Täytyy käydä välillä vakoilemassa sen etenemistä blogistasi :)
      -K

      Poista
  4. Tähän asti pääsin alusta lukemaan ja nyt on pakko kommentoida :) Tosi kivat ja erilaiset kuvat teillä! Meillä odotetaan myös tuota "go" -merkkiä nimeltä asuntokauppa. Toivottavasti tietäisi meillekin sitten sitä vilinää ja vilskettä, päätöksenteko kun on tälle rouvalle yllättävän haasteellista. Kiva kun vihdoin päädyin tänne teidän blogiin, nimi on jossain aikaisemminkin vilahtanut, mutta enpä ole ehtinyt tutustumaan :) lisäilen seurantalistalle, kiva tapa kirjoittaa sulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit blogiimme :) Täytyypä tulla tutustumaan teidän projektiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi! :)